Olen Maria Helena Salminen (s.1980), shamanismia ja magiaa harjoittava käsityöläinen, taiteilija, animisti luontonörtti. Koulutukseltani olen artesaani, ja parhaillaan suoritan luonto-ohjaajan tutkintioa. Asustan viherkasvilauman ja kotihenkien kanssa Tampereella. Elämääni tuovat iloa ystävät ja perhe, bändissä laulaminen, taiteilu, arkipäivän seikkauílut, hassuttelu. Rakastan luontoa, luomista, taikuutta.   Lovesta Crafts on henkilökohtainen projektini, jonka kautta haluan jakaa muiden kanssa sitä voimaa ja lumoa, jota olen itse saanut elämässäni kokea.

Lapsuudessa sain viettää paljon aikaa luonnossa, ja niin kauan kuin muistan, olen kokenut yhteyttä myös näkymättömään maailmaan. Jo pienenä sain Äidiltäni oppia mielen ja luonnon parantavista voimista.


Innostuin hyvin nuorena myös erilaisista myyteistä, kansanperinteistä ja -parantamisesta, tietoisuuden ulottuvuuksien ja luonnon voimien tutkimisesta. Näiden lisäksi olen perehtynytt monenlaisiin hyvinvointiin vaikuttaviin taitoihin ja keinoihin. Henkilökohtaisen kokemuksen lisäksi koen myös tutkitun tiedon erittäin tärkeäksi näillä osa-alueilla, ja pyrin päivittämään tietoani ja osaamistani säännöllisesti.


Olen ikuinen mysteerien oppilas ja tutkimusmatkailija, enkä koskaan ole valmis. Syleilen valoa ja varjoa, voimaa ja herkkyyttä, kehollista ja henkistä kokemusta. Painotan luontoyhteyden tärkeyttä kaiken hyvinvoinnin perustana, sisäisen ja ulkoisen Luonnon kohtaamista, fyysisen, psyykkisen ja henkisen olemisen kokonaisuutta. Kutomalla nämä yhteen koemme syvää eheytymistä. Luonto on pelastanut minut; se on rakkain ystäväni, opettajani ja hoivaajani.

Jaan kokemustani muiden kanssa luonto-ohjauksen, shamanismin, taiteiden ja luomisen kautta.

 Olen vuosien varrella saanut istua useamman kokeneen shamanismin ja magian harjoittajan piirissä; joidenkin kanssa yhteityö jäi lyhyeen, toisten kanssa kuljen vieläkin.

Tärkein ihmisopettajani shamanismin polulla on Christiana Harle (www.solavoima.fi ). Olen hyvin kiittollinen hänelle saamastani ohjauksesta ja tuesta.